Han Moo Do on korealainen itsepuolustuslaji, jonka on perustanut korealainen Young Suk (8 Dan musta vyö). Idea perustamiseen syntyi, kun opettaja Young Suk seurasi vuosien ajan oppilaita, jotka harrastivat useita lajeja oppiakseen yhdestä lajista asetekniikoita ja toisesta itsepuolustustekniikoita jne. Näistä asetekniikoihin kuuluu Han Moo Do:ssa nunchaku, keppi ja miekka. Näiden lisäksi lajiin kuuluu potkuja, lyöntejä, heittoja, taklauksia, kaatumistekniikoita, lukkoja ja sidontoja. Juuri lajin monipuolisuuden vuoksi sillä on jokaiselle jotain annettavaa.
Filosofia
Han Moo Do korostaa rauhallisuutta, ystävällisyyttä, kunnioitusta, kestävyyttä ja todellista Moo Do -henkeä. Näitä hyveitä pyritään soveltamaan jokaiseen asiaan ja tapahtumaan, eli ne ulottuvat myös harjoitussalin ulkopuolelle. Esimerkiksi vanhempien kunnioittaminen kuuluu näihin asioihin.
Itsepuolustuksesta
Han Moo Do:n harjoittelussa tähdätään hyvän itsekurin ja itsepuolustustaidon saavuttamiseen. Harjoittelu aloitetaan opettelemalla perusitsepuolustusta ja kun perustekniikat ovat hallussa, ryhdytään soveltamaan opittuja tekniikoita todellisia tilanteita varten (lyönnit ja potkut täydellä nopeudella). Han Moo Do:n filosofian mukaan suoritettavilla tekniikoilla ei pyritä saattamaan vastustajaa toimintakyvyttömäksi, vaan lannistamaan hänen hyökkäyshalunsa.
Harjoittelusta
Han Moo Do sopii kaikille. Harjoittelun tarkoitus on jatkuva kehittyminen, ja jo peruskurssilla lähdetään kehittämään lihaskuntoa. Jatkuvaan kehittymiseen on Han Moo Do:ssa systeemi joka ottaa kaikki huomioon, ja antaa kaikenlaisille ihmisille mahdollisuuden kehittyä niin fyysisesti ja henkisesti. Harjoitusten tavoite ei siis ole se että kaikki etenevät samalla tasolla, vaan se että kaikki kehittyvät. Han Moo Do:n harjoittelusysteemissä yhdistyy kaikki mitä harjoituksissa tehdään. Niin lihaskunnolliset kuin tekniset asiat ovat sidoksissa toisiinsa ja kaikki turha on pyritty karsimaan pois. Näin kaikki harjoittelu pyörii tiettyjen periaatteiden ympärillä, mikä tekee harjoittelusta ei ainoastaan systemaattista, vaan myös tehokasta.
Kilpailutoiminta
Kilpailuja on vuodessa useita: Piirikilpailut, Kansalliskilpailut, Tiikeri-cup, SM-kilpailut, Han Moo Do-festivaalit ja Oriental Moo Do-kilpailut värivöille ja mustille vöille.
Han Moo Do:ssa voidaan kilpailla useissa eri osa-alueissa, mutta pääpaino on kuitenkin ottelussa. Kilpailujen eri osa-alueita ovat täyskontaktiottelu, itsepuolustusnäytös, erikoispotkut, kaatumistekniikat, nunchaku -ottelu, asetekniikat vapaaohjelmina ja liikesarjoina sekä murskaustekniikat.
Myös kilpailuissa edetään tason mukaan eli se sopii kaikille. Otteleminen on täysin vapaaehtoista ja lajia voi harrastaa vaikkei haluaisikaan otella kisoissa. Otteleminen on kuitenkin suositeltavaa, sillä sitä kautta voi parhaiten mitata omaa tasoaan "tosi tilanteessa".
Kilpailijat jaetaan sukupuolen, aloitusvuoden ja painon mukaan omiin sarjoihin. Näin ollen vasta-alkaja ei voi joutua kokeneempaa ottelijaa vastaan. Yksissä kisoissa jokaiselle kilpailijalle tulee yleensä vähintään kaksi ottelua, joskus enemmänkin.
Vyöjärjestelmä
Han Moo Dossa on käytössä 10.kup vyöjärjestelmä. Ensimmäinen vyöarvo on keltainen, 9.kup, joka yleensä suoritetaan alkeiskurssin päätteeksi. Viimeiset neljä vyöarvoa (3.-0.kup) ovat ruskean eri asteet joiden jälkeen tulee ensimmäinen mustan vyön arvo, 1. dan.
- 9. kup - keltainen
- 8. kup - vihreä
- 7. kup - oranssi
- 6. kup - violetti
- 5. kup - sininen
- 4. kup - punainen
- 3. kup - ruskea
- 2. kup - ruskea + yksi musta natsa
- 1. kup - ruskea + kaksi mustaa natsaa
- 0. kup - ruskea + kolme mustaa natsaa
- 1. dan - musta

